KOLMEN VIIKON TÄYSIHOITO

Tulipa tehtyä otsikonmukainen elämysmatka Hämeenlinnaan. Ruokaa, lepoa ja nuoria naisia riitti jokaiselle asiakkaalle ja vielä taksilla kotiinkin pääsin. Kaikki yhden hengen sviitit olivat varattuja, mutta hyvin tulin toimeen neljän hengen huoneessakin. Vuorokausi täysihoitolassa kustansi noin kolmekymppiä. Huoneen ikkunasta avautuivat näkymät perinteiseen suomalaiseen mäntymetsään. Olisin viihtynyt varmaan kauemminkin, mutta respa tilasi Lopelta taksikuskin kärräämään minut pois, kun ovimiehellä oli ilmeisesti muita kiireitä. Eläimiä tai muita ihmisiä ei vahingoitettu kyseisessä toimenpiteessä. Olin tosin hieman pettynyt, kun pihalla odotti paaritaksi eikä baaritaksi kuten luulin respan tilanneen.

Terveisiä siis Kanta- Hämeen keskussairaalalta. Pyhiinvaellukseni hieman venähti, kun hoitohenkilökunta kirurgin johdolla halusi varmistaa, että toipuminen leikkauksestani lähtee hyvin alkuun. Kolme viikkoa vierähti "Jokiniemen kylähullua" parsiessa kasaan. Eihän siitä vieläkään ihan valmista kauraa tullut, vaan nyt voidellaan ahterin päälinahkoja pihkasalvalla, että loputkin vekit kasvaisivat kiinni. Samalla rukoillaan kädet hikisiä kainaloita myöten ristissä, että se siitä paranee. Olo on kuin karhulla talviunien jälkeen, pihkatappi persauksissa.

En lähde kaikkia likaisia hoitotoimenpiteitä sairaskertomuksestani tarinoimaan, mutta sen verran raotan salaisuuden pakaroita, että vaiva, josta kärsin on yleisintä parikymppisillä miehenaluilla ja ongelmat lähtevät häntäluusta. Toisia tarvitsee puukotella ja parsia uuteen uskoon parikin kertaa ja toiset selviävät muutamalla antibiootti-kuurilla. Itse kuulun ensiksi mainittuun lääketieteen ihmeiden valioryhmään. Istuminen ei ole asentovalikoimaani kuulunut sitten viime syyskuun ja paheiden listalla se on vielä ainakin kuukauden päivät.
Terveyttään ei tahdo oikein osata arvostaa ennen kuin sen menettää. Päivän elämänohjeena haluankin sanoa seuraavaa: Nauttikaa hyvät ihmiset
jokaisesta terveestä päivästä, jona voitte käydä ja kulkea niinkuin haluatte. Ihan jokaisesta iltapäänsärystä ei kannata pulttia ottaa, vaikka se oivallinen syy onkin lopettaa puolison keväinen soidintanssi ja kujerrus kymppiuutisten jälkeen.


sAIRAALAMUOTIA


Elementtejä armeijasta

Syksyllä näiden vaivojeni vuoksi kesken jäänyt asepalvelus on sen verran tuoreessa muistissa vielä, että vertailua näiden kahden laitoksen välillä tekee väkisinkin ja yllättävää kyllä yhtäläisyyksiäkin löytyi. Lääkärin kierrosta odotetaan kauhulla kuin komppanian päällikön tekemää tupatarkastusta. Jumalaton kiire odottamaan jotakin, mistä kukaan ei tiedä koska se tapahtuu. Iltavapaata anotaan toimistosta päivystäjältä kuin intissä konsanaan. Kättä ei sentään tarvinnut vetää lippaan eikä asennossa seistä. Päivän kohokohdat ovat myös samat kuin armeijassa, ruokailu ja nukkumaan meno. Niin sanottu tupahenki on myös samankaltaista kuin armeijassa vaikka ikähaarukka onkin aivan toisenlainen. Toisia kannustetaan leikkauksiin lähdettäessä ja kuntoutuksissa samaan tapaan kuin armeijan kuntotesteissä ja pitkillä marsseilla. Yhden päästessä siviiliin on hetki jopa haikea lyhyelläkin tuttavuudella, vaikkei sairaala olekaan mikään Big Brother- visailu, missä tapellaan siitä kuka jää viimeiseksi taloon.

Psykologisessa mielessä sairaalaympäristö myös läpileikkaa ihmisen luonteentyypit kuten armeija. Toiset ovat niitä, jotka inttikielellä "hajoavat ympäristöön" ja valittavat aivan kaikesta. Ruoka on pahaa, lääkkeet eivät toimi ja siitä kiitoksena yöllä saksilla katkotaan omat tippaletkut ja dreenit. Sitten on meitä, joille on suoritettu jo kohdussa jonkinlainen lobotomia tai kestopuudutus ja annettu lehmän hermot. Me höpöttelemme toisten potilaiden ja hoitajien kanssa ummet ja lammet ja yritämme vain tehdä olomme niin mukavaksi kuin se olosuhteisiin nähden on mahdollista.



Kiitosta hoitajille

Elämän raadolliseen puoleen sairaalassa törmää amputoituina raajoina ja joskus öisin käytävällä kolisevana ruumiskärrynä, mikä vie jälleen jotakuta odottamaan viimeistä matkaansa. Väkisinkin itselläkin käy jossain vaiheessa ajatus mielessä, että pääsenköhän täältä koskaan pois?

Ettei juttu ajautuisi aivan synkkyyteen on pakko antaa kiitosta hoitohenkilöstölle, joka jaksaa olla positiivisella päällä satoi tai paistoi. V-mäisiä "asiakkaita" tulee varmasti päivittäin ja sattuipa eräs tällainen elämänsä sankari minunkin huoneeseen, enkä nyt tarkoita itseäni. Toivottavasti tämän uutisissa pyörineen myrkyttäjä-hoitajan "Asiakas on aina oikeassa ja myrskyruiske vasemmassa"- teema ei tuota lisää tuloksia, vaikka varmasti hoitajat näkevät usein punaista kiukuttelevien potilaiden kanssa . Hattua täytyy myös nostaa hennoille hoitajille siitä, että tällaista 90- kiloista arpista maitovalasta alkuun jaksoivat pestä. Toimitus itsessään kun ei varmasti ollut sieltä helpoimmasta tai kauneimmasta päästä.
Lisää henkilöstöä tämä laitos kyllä kaipaa kipeästi. Tolkuttoman kiireen kyllä aisti hoitajista hymynkin läpi ja hoitajaa joutuikin usein tovin jos toisenkin odottamaan. Mediassa on puhuttu siitä, kun hoitajat joutuvat työssään varsinaisen hoitamisen lisäksi tekemään usein petaukset yms. siivoukset, jotka pitäisi kuulua täysin laitoshuoltajille. Kaikki se ylimääräinen on suoraan pois potilaiden haavahoidoista yms. Ensiapu ei tunnu myöskään toimivan. En ole ainoa, joka on saanut lähes tyhjässä aulassa ensin odottaa kolmisen tuntia ennen kuin mitään on tapahtunut. Säästöjä toki tarvitaan, mutta tuntuu, että niitä haetaan aivan vääristä paikoista palveluissa.

Ai niin, jouduinhan minä täällä töihinkin: eräs hoitaja jäi eläkkeelle ja piti käydä onnittelut valtakunnan silmäätekevien ja seurakunnan puolesta ääniviestinä tuomassa. Alennusta ei "hotellihintaan" herunut, mutta hyvät kakkukahveet sain. Myös naapurihuoneen mammalauma oli ikionnellinen, kun heitä kävin runoillani ja vitseillä / imitaatioillani ilahduttamassa muutamana päivänä ja olivat "pirulaiset" keränneet pienen esiintymispalkkionkin minulle kaikessa hiljaisuudessa. Ele veti puheliaankin miehen hiljaiseksi ja ennen lähtöä kävinkin mammat yksitellen halaamassa ja kiittämässä toivottaen hyvää jatkoa ja paranemisia.