keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Kossua ja koiranelämää



Edellisen kerran kun tätä "omaelämänkertaa" päivitin, olin vielä niitä viinamäen miehiä. Altia Rajamäki sai kuitenkin jäädä taa vajaan puolen vuoden työkomennuksen jälkeen. Yhdelle miehelle siellä oli vähän liikaa kovaa vettä linjastoilla. Yllättävän selvin päin kuitenkin (enimmäkseen) työntekijät siellä olivat. Pian eroanomukseni jälkeen Valtion päästä tulikin tieto, että Altia laitetaan myyntilistalle. Ilmeisesti hallitus näki, että peli on nyt pelattu kun Lähteen poikakin luovutti.
   Viinaa ja viiniä sieltä kyllä sai kotiin kantaa ihan luvan kanssa milloin minkäkin juhlan tai uutuustuotteiden muodossa. Yrittivät pirulaiset väkisin tutustuttaa näin tuotteisiinsa. Vastatakseni kysymykseen, jota kukaan ei edes kysy; Ei, minulle ei ollut poliittista sisäpiirintietoa myyntiasiaan. Käytän kuitenkin tilaisuutta julmasti hyväksi ja poliittisena kannanottona totean, etten ymmärrä tuottavien valtionyhtiöiden, kuten Altian ja Destian myymistä. Altian mahdollinen myynti kun vaikuttaa myös esimerkiksi maatalouteen; yli 2000 suomalaista maatilaa myy viljansa viinatehtaan käyttöön. Mikäli jokin ulkomainen taho Altian ostaa, pelkään pahoin, että kotimainen vilja saa jäädä. Sehän on tosin ollut jo kansallislaji meillä Suomessa pitkään, että kaikki on myytävissä, vaikka oma mummo, jos siitä joku jotain maksaa. Sitten kun mummo on myyty, ihmetellään leukaperät sijoiltaan miten ne mummon karjalanpiirakat nyt noin kalliita ovat? Kemira on kenties pahimpana käytännön esimerkkinä lannoitteineen tästä ulkomaille myymiskuviosta.

Viinapirusta irrottautumiseen ei liittynyt sen suurempaa draamaa. Syy lähtöön oli yksinkertainen; lähes puolet lyhyempi työmatka ja ennestään tuttu työpaikka Riihimäellä. Nyt kuljen kaikki päivät Agalla ”täydessä kaasussa”. Työpaikan vaihdolla varmistin myös sen, ettei tarvitse palkallisiin kesälomiin kallista aikaa tuhrata. Tyhmä ja ahkera samassa paketissa on työnantajan unelma ja molemmat hyveet luettaneen lyhyeen sisällysluettelooni.

Kaikki on vinksin vonksin…

     Viime viikolla minua odotti kotiin töistä päästyäni melkoinen järkytys. Jotain sellaista oli tapahtunut, mitä suomalainen mies ei toivo edes pahimmalle vihamiehelleen. Oven takaa huokui voimakas tyytyväisyyden tuulahdus. Yllätin avopuolisoni toisen kanssa…nimittäin toisen olohuoneen sisustuksen kanssa. Oman lusikkansa soppaan ja vettä kiukaalle oli ollut heittämässä myös rakas fengshuin mustan vyön äitimuorini. On yllättävää miten viidenkymmenenkahden neliön kaksion voi saada näin ylösalaisin. En tahtonut löytää WC:tä mistään ja jääkaappikin oli tainnut käydä parvekkeen puolella henkistä valaistumista etsimässä. Jotain hyvääkin täytyy toki tästä kuviosta löytää; ne Altian perintöviinat ovat nyt selkeämmin baarikaapissa esillä…

        Tässä tapahtuneessa huonekalujen piirileikissä ei itsestä niin väliä (minuthan laitetaan muutenkin yöksi parvekkeelle), mutta pieni koiramme Piki on tässä viime viikkoina kokenut jo niin monta järkytystä, että pelkäsin hänen petinsä siirtymisen pois turvaisasta pöydän alusesta ”taivasalle” sohvan viereen olevan koiran sydämelle liikaa.
      Mitä ne edelliset järkytykset sitten olivat? Ensin Pikin piti mennä vain hakemaan Pepsodent- hymyynsä hammaskiven poistoa, mutta tuo eläinten turpavärkkien rakennusmestari, jota eläinlääkäriksi tituleerataan, innostui poistamaan samalla reissulla neljä iloisesti heiluvaa alahammasta. Piki tiedusteleekin näin lehden välityksellä komeasti hymyillen, vieläkö Hannu Karpo tekee keikkaa? Nukutuskrapulasta tuon karvavauvamme selviydyttyä, vietiin turkki päältä seuraavana päivänä ja ilmanlämpö heilahti alaspäin parikymmentä astetta samalla kerralla. Kahden viikon sisällä siis: Hampaat suusta, turkki päältä ja katto pään päältä, vähemmästäkin on Suomessa henkirikoksiin ajauduttu. Uhriksi meinasi olosuhteiden kohtalosta iltalenkillä joutua vanha herra tiibetinspanieli Nuutti. Haukkujen vaihdosta selvittiin lähinnä henkisin vammoin. Piki istuu nyt kuitenkin kakkuaan Yhdystien avovankilassa päällekarkauksesta, kunnianloukkauksesta sekä vapaudenriistosta, mutta pahoittelee syvästi tekoaan.


                                                                                                               

lauantai 17. toukokuuta 2014

Duunari, käytä ääntäsi!

Viikon päästä sunnuntaina Suomesta valitaan 13 edustajaa (Meppiä) 751 jäseniseen Euroopan Unionin parlamenttiin.
Itsekin joskus sorruin ajatteluun, ettei sillä ole mitään väliä ketkä siellä istuvat liksaansa nostamassa ja kahveja konjakkien kera ryystämässä.  Asiaa kun tarkemmin pohti, niin EU:n työelämälainsäädännöstä tulee paljon asioita, jotka vaikuttavat suoraan myös meihin tavallisiin työläisiin.
Vuosiloman sairausajan karenssi poistui (kotimaan lainsäädäntöä) EU:n päätöksillä. Euroopan unionissa käsitellään muun muassa työajan joustoja, ulkomaisen työvoiman pelisääntöjä, työturvallisuutta. Ei ole siis yhdentekevää ketä siellä asioista päättää.
EU:n parlamentissa jako on poliittisesti samantyyppinen kuin Suomessa. Porvarit ja kristilliset kulkevat kimpassa ja sosialistit demokraattien kanssa kimpassa. Edellä mainittujen kahden isoimman ryhmän lisäksi on selvästi pienempiä ryhmiä, kuten vihreät, liberaalit (keskustalaiset) yms.
Karkeasti sanoen, mikäli porvarit jälleen voittavat EU-vaalit, työnantajalähtöisiä joustoja lisätään ja parannuksia työoloihin ja ehtoihin saa ”toivoa talkoilla”.
Jos taasen työväen puolueet voittavat, työlainsäädäntöä parannetaan koko EU:ssa ja se taas parantaa meidän suomalaisten kilpailukykyä EU:n sisällä. Näin kaikki lähestyvät samoja pelisääntöjä. Aina parannukset eivät sada suoraan meidän laariin, koska voi olla niinkin, että omat lakimme ovat jo yli unionin tason.
Ongelmahan ei ole se, että kaveri Baltiasta vie työpaikan, vaan se, että työnantaja voi käyttää sitä baltialaista kaveria puolet halvemmalla ja vieläpä muutenkin poljetuin työehdoin. Yhtenäinen Eurooppa työehtojen ja olojen suhteen on vielä matkalla ja matkalle se myös nääntyy, jos me emme pidä siitä meteliä. Edes sellaiset asiat, kuin ammattiyhdistys ja järjestäytyminen, eivät ole kaikissa Euroopan maissa vielä itsestään selvyyksiä.
Työntekijästä on tehty talouden ylikuumenemisen ja eurokriisin myötä entistä enemmän kulutustavara, minkä arvo mitataan kvartaalituloksen perusteella. Tämä oikeistolainen kasvoton rahanpalvonta tarvitsee jälleen vastavoimaansa, ei ”joo- joo- miehiä”.
Porvareiden liittouma on tällä hetkellä EU:n parlamentissa selkeästi isoin ryhmä, joten työtä on tehtävänä. Nyt työväen puolueiden sisäisen kähinän, valtataistelun ja mustamaalauksen sijaan pitää viimeistään energioiden keskittyä yhteisen hyvän nimissä siihen, että kaikki duunarit heräävät äänestämään. Kirjoittamaton totuushan on se, että kun työläiset nukkuvat vaaleissa, se suosii porvarillisia ryhmiä. Äänestäminen on oikeus, joka on meille hiellä, verellä ja kyyneleillä saavutettu.
Ja työläisiähän on monenlaisia; tulevia, nykyisiä ja entisiä. Duunari, käytä ääntäsi!