keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Maailmanlopun meininki!

Joulusta on taas selviydytty vaikka maailman, sellaisena kuin sen tunnemme, pitikin loppua joulun alla. Maailmanlopun meininkiä oli kyllä taas koko rahan edestä joulua edeltävät viikot. Mikä meihin tavallisiin ihmisiin oikein menee jouluna? Itsenikin löysin tuhansien muiden zombie- hahmojen kanssa raahautumasta tyhjän katseen kera mm. Hyvinkään kauppakeskus Willan kilometrien mittaisia ostoshelvetin kiirastulikäytäviä. Samaten havahduin keskeltä kotimetsää kulkusia myöten hangesta rämpimässä etsien sopivaa havupuuta sisätiloihin. Kotiin päästyäni sain pelätä hallituksen päätöstä kuusen muotodirektiivien täyttymisen suhteen, mutta ilmeisesti joulumieltä oli ilmassa sen verran, että kuusenvalitsijaa ei vielä kirkonmäelle jalkapuuhun tarvinnut viedä. Kuusen kastelun odotin koiran hoitavan "luonto kutsuu" - periaatteella, mutta ilmeisesti kiinan palatsikoira ei ymmärrä suomalaisen kerrostalokuusen päälle. Joulupukki sai vielä tämän vuoden työskennellä vain yhden päivän vuodessa, mutta uskoisin, että pukin palkkaa tullaan laskemaan johtuen hänen korkeasta iästä. Veroprosenttia tullaan nostamaan, työaikaa pidentämään ja mahdollinen eläkeikä poistamaan tulevan vuoden kuluessa. Jos on muutaman sata vuotta jo jaksanut painaa, niin kyllähän sitä vielä pukki jaksaa heilua toisen mokoman helposti. Maailmanlopun meininkiä ja työntekijän polttamista loppuun pidetään mallikkaasti kyllä yllä edelleen sikariportaassa. Tuntuu kuin työnantajapuolella olisi menossa nyt jonkinlainen kilpailu kuka pääsee lööppeihin hauskimmalla letkautuksella. Joosefin tunnustustakaan ei löytynyt tässä joulun alla vaikka varovaisesti itsekin sitä salaa toivoin. Tosin eipä se olisi tainnut tilannetta juuri muuttaakaan. Joulusta tuntuu joka vuosi katoavan kauemmas sen alkuperäinen merkitys ainakin uskonnollisessa mielessä. Joulusta on tullut lasten, kauppiaiden ja rikkaiden juhla. Joululahjalistaan leikkaa -, liimaa -, askarrellaan hullunkiilto silmissä koko Anttilan kuvasto ja itkuhan siinä tulee jos lahjana tullut älypuhelin on väärän värinen tai liian pienellä muistikortilla. Itse nostan hattua erittäin korkealle niille vapaaehtoisille, jotka tuovat omalla työpanoksellaan myös köyhemmille sitä aitoa alkuperäistä joulun iloa. Materia kun ei aina ole kaikki kaikessa, eikä rakkautta voi ostaa. Parempaa uutta vuotta 2013 toivoen!

maanantai 22. lokakuuta 2012

DemariRock II rokattu

Väsynyt, mutta tyytyväinen lievän pettymyksen jälkeen. Siinä tiivistettynä viikonlopun DemariRock II Launosten työväentalolta. Väsynyt ihan valvomisesta ja tapahtuman stressaamisesta,että kaikki sujuu hyvin ja sujuihan ne, oikeastaan paremmin ei olisi juuri voinut mennä. Jälkisiivoamista ei hirveästi ollut, bändit ja yleisö oli siististi eikä oikeastaan järkkäreidenkään tarvinnut puuttua mihinkään. Vähän pettynyt olen ainoastaan yleisömäärään. Vähän yli 150 lippua oli tavoitteiden alarajoissa. Sanotaan, että 180 lippua niin silloin olisi oltu omillaan, mutta hyvä näinkin. Vaalikampanjaahan tämäkin on vähäsen ja pienet tappiot laskettava kampanjan piikkiin. Tarkoitushan ei muutenkaan ollut rahastaa tapahtumalla vaan sopuhintaan tarjota viihdettä ihmisille ja sii ä onnistuttiin erinomaisesti. Porukkaa yli puoluerajojen kävi kiittelemässä ja toivomassa, että jatkossakin vastaavaa järjestettäisiin. Itseäni lämmitti erityisesti kansanedustaja Antti "Kanki" Kaikkosen ja tämän puolison, ex-kansanedustaja Satu Taiveahon saapuminen paikalle. Odotin myös, että oma kansanedustajamme kokoomuksen Timo Heinonen olisi tullut paikalle, mutta Timppakin muisti kiireiltään blogissa kiitellä, että tällaista järjestetään ja demareilla nyt vauhti päällä Lähteen johdolla. Riihimäen demareiden puheenjohtaja Kari Kaistinen myös muutaman muun toverin kanssa rantautui paikalle kun Riihimäellä olivat saaneet omat karaokeiltansa päätökseen. Karikin sanoi, että "perskele poika, saisit meille tulla Rityllekin tällaiset järjestään!". Tällaiset edellä mainitut kommentit kannustaa ja tuntuu hyvältä kun tietää tehneensä tunti- ja päivätolkulla töitä tapahtuman järjestämiseksi. Bändit olivat myös todella tyytyväisiä puitteisiin lavaa ja takatiloja erityisesti kehuen. Harvassa ravintolassa kun ei juuri siivouskaappia enempää tilaa ole artisteille takahuoneessa. Äänentoisto ja valotkin tilattiin tottakai ihan ammattivehkein. Viikonlopun kruunasi vielä tieto, että Lopen Sos.Dem.Työväenyhdistys palkitaan SDP:n valtakunnallisesti viikon parhaasta kampanjalauantaista yhdessä Oulun demareiden tapahtuman kanssa.
Hybrid Children kruunasi illan

tiistai 9. lokakuuta 2012

Jeesustelun ja käsienpesun tahti kiihtyy

Tässä on ollut sangen hauska seurata kiihtyvää jeesustelun, käsienpesun ja oman kissan hännän nostelua. Totta kai itsekin siihen sorrun, ei sen puoleen, mutta asioiden mustavalkoistaminen ja populismi punkeaa kummasti muillakin kuin vain perussuomalaisilla esiin vaalien alla. Keskusta-puolue nimitti kuntavaaleissa päävastustajakseen Kokoomuksen. SDP ei nimennyt ketään erityisesti, mutta ainakin paikallisesti kokoomus on ottanut demarit hampaisiinsa. Kaistisen Kari ja muut demarit ovat nyt mm. syypäitä Riihimäen sairaalan tilanteeseen, kukaan ei vaan tunnu muistavan, että yhtä paljon Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirissä on hallituksessa demareita kuin kokoomuslaisia, vieläpä niin, että puheenjohtaja on kokoomuslainen Harri Lintumäki. Ei siellä kukaan sooloilemalla päätöksiä nuiji läpi, muistetaampa se.Täällä Lopella on mielestäni vielä pysytty kohtuullisen asiallisilla linjoilla, jos ei keskustan "äänestä meitä, älä kuntaliittäjiä"- hömppää Lopen Lehdessä lasketa.
Veikko,Taimi ja Sakari julisteiden liisteröintihommissa Launosten Työväentalolla. ---------------------------------------------------------------------- Tänään oltiin aamupäivästä Launosten Työväentalolla liisteröintihommissa,kuntavaalien mainosjulisteet kun ilmestyvät huomisesta alkaen Lopella Kirkonkylän, Läyliäisten,Topenon ja Launosten kehikoihin. Toivonmukaan ne saisivat olla rauhassa toisin kuin meidän DemariRockin julisteet, jotka on pitänyt käydä jo pariinkin kertaan niittaamassa uudelleen Kirkonkylän ilmoitustauluille. DemariRockin järjestelyt alkavat olla salin mattoa vaille reilassa, uskomaton määrä erinäköisiä lomakkeita yleisötapahtuman järjestämisessä täytettävänä. Byrokratiaa aika raskaasta päästä, ainakin 15 sivua paperia meni kaikkineen kun laskee pubin anniskelualueen laajennushakemuksen mukaan. Ei ihme, ettei kukaan herkästi mitään lähde nykyään järjestämään. ---------------------------- Rahalla saa ja hevosella pääsee --------------------------------------------------------- Tässä kun katselee Kokoomuksen mainosmatskua näin paikallisin silmin, ei voi kuin todeta vanhan sanonnan taas toteen. Toisilla ehdokkailla näkyy olevan ainakin kolmea erilaista ehdokasmainoskorttia kasapäin tilattuna, kokoomuksen oma lehti pamahtelee postilaatikoihin lähipäivinä, "messuhallin" kokoinen vaalikahvila aukeaa keskelle kylää ja ihan vaalipäivän nurkilla tulee vielä tivolivehkeet. Mielenkiinnolla odottaen mitä lehtimainospuolella tulee, Lopen lehden etusivuthan nyt on itsestään selvyys, mutta mahtuisikohan muiden ryhmien postimerkki-mainokset vielä täytteeksi mukaan? Kenties TV-mainosta odotellessa? Ilmeisesti duunareilla on liksat noussut tässä puolen vuoden sairaslomani aikana kun kansanedustaja Timo Heinosen termiä lainaten " ainoalta työväenpuolueen" edustajilta tuntuu paalua löytyvän. ;) Kokoomuksen risteilyllään nuijima "sairaana töihin siitä saatana!"- ohjelma ( ensimmäinen sairaslomapäivä palkatta ja loput 80% palkalla. Eli karkeasti viikon sairaslomasta menisi kahden päivän palkka) tuli kyllä niin oivalliseen aikaan. Tästä "ainoasta työväenpuolueesta" alkaa taas Feenix-linnun lailla tuhkan seasta kaivautumaan se aito ja alkuperäinen puolue, jonka urheilujaosto kantoi aikanaan nimeä "Suomen Työväen Ampujat".

torstai 30. elokuuta 2012

Vaalisota on alkanut yleisönosastoilla

Karkkilalaisessa Jouni Kaskiharju Karkkilan perussuomalaisista kirjoittaa otsikon "kuntapolitiikan tähtitaivaan kiertoaika" alla siitä, kuinka taas ehdokkaat kaivautuvat poteroistaan lupauksineen kun neljä vuotta on taas kulunut ja uudet kuntavaalit tulossa. Mainoksiin vaihdetaan vain kuvat ja numerot. Kaskiharju kirjoittaa: "Tällä kertaa näyttää siltä, että kansalaiset haluavat oikeasti muutosta." ja myöhempänä "Parempi olisi sen sijaan, että lupailtaisiin äänien toivossa vaikka kuukin taivaalta, keskityttäisiin kuuntelemaan äänestäjän toiveita ja toimimaan sen perusteella mahdollisuuksien mukaan."
Hauskoja nämä rivien välistä luettavat oman joukon kissanhännän nostot. Arvostan tiettyjä perussuomalaisia, mutta puolue on vetänyt ihan liikaa ääriainesta riveihinsä pilaamaan hyviä ajatuksia.Toivottavasti ne ainekset karsiutuvat ajanmittaan takaisin omiin ryhmiinsä uusnatseista aina kommunisteihin. Kirjoittaja taitaa olla myös unohtanut ne lupaukset, joita myös perussuomalaiset ovat antaneet äänestäjiä kuunnellessaan mm. eduskuntavaaleissa ja kuinka ne kansalaiset, jotka uskoivat äänensä perussuomalaisille muutoksen toivossa saivat vain luun käteen. Vaalivoitto tuli, mutta mitään ei tapahtunut. Oliko se vastuunpakoa ja taktikointia ottaen huomioon rikkinäisen persujoukon vai mitä, siihen en halua ottaa sen enempää kantaa, mutta eiköhän kansa muista myös nämä lupaukset. Mielestäni on tekopyhää edelleen uskotella, että asiat radikaalisti muuttuisivat paremmaksi vaikka perussuomalaiset kuntavaalit voittaisivat. Kusessa ollaan enemmän tai vähemmän kävi niin tai näin. Yksin muutosta on mahdotonta tehdä, siihen vaaditaan yhteispeliä ja politiikkahan on yhteisten asioiden ajamista. Siinä Kaskiharju oli kyllä oikeassa, että äänestäjiä tulee kuunnella, mutta eiköhän jokainen vaikuttajaksi pyrkivä halua automaattisesti kuunnella äänestäjiään. Jos näin ei ole ja vain oman edun tavoittelu on pääasia, ei kannata lähteä ehdokkaaksi ihan äänestäjien tai edes itsensä kannalta. Summa summarum. Tämä on tätä kuuluisaa vaalipeliä, jota jokainen pelaa omalla tavallaan. ------------------------------------------------------------------------- Karkkilalaisesta Lopen Lehteen -------------------------------------------- Lopen Lehdessä vaalipeli avattiin Keskustan toimesta. Valtuuston puheenjohtaja, Seppo Kuparinen aloitti näemmä vaalitaktikoinnin näyttävästi pitkällä kirjoituksella, jossa hän osoittaa kokoomusta ja sosialidemokraatteja sormella Lopen kuntaliitoskeskustelussa. En usko, että yksikään puolue Lopella on ajamassa kotikuntaansa isompaan kompleksiin. Neuvotteluja ja selvittelyjä voidaan toki aina tehdä, mutta uskon valtuutettu Kuparisenkin jo huomanneen Lopen kunnan linjan, joka ei tähtää kuntaliitokseen meidän itsemme toimesta. Jos syitä halutaan väkisin nykyiseen tilanteeseen pohtia kannattaa muistaa, että Keskustalla on ollut avaimet ratkaista kuntien tilanne kahdeksan vuoden ajan Vanhasen ja Kiviniemen hallituksissa. Hannes Manninen toimi alue- ja kuntaministerinä 2003-2007, Mari Kiviniemi 2007-2010 ja Tapani Tölli 2010-2011. Jos hommat olisi hoidettu tuolloin, ei nyt oltaisi edes miettimässä näin kipeitä vaihtoehtoja. Totta kai on ymmrrettävä, ettei suurin kuntapuolue sahaisi omaa oksaansa ja omenat on helppo jättää happanemaan seuraaville yrittäjille. Vaalitaiston iloa itse kullekin. Pidetään taisto kuitenkin näin sanaisella tasolla ystävät hyvät, asiathan ne tappelee eikä ihmiset ;)

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista

Viime viikolla saimme lukea tamperelaisen kaupunginvaltuutetun Antti Hervosen (kok.) haastattelua Aamulehden Moro- liitteestä, jossa Hervonen haukkui paikallisia kaupungilla kokoontuvia alkoholisteja roskasakiksi, joka pitäisi saada siivottua pois. "Roskat" voisi sijoittaa Hervosen mukaan johonkin saareen vapaaseen majoitukseen kesäksi ja palauttaa, kun jäät ovat tarpeeksi kantavat. Onko tämä sitä Kokoomuksen periaateohjelmaan perustuvaa suvaitsevaisuutta ja moniarvoisuuden kunnioittamista, joita aina painotetaan. Poissa silmistä, poissa mielestä. Ongelmat ratkeavat pyyhkimällä ne maton alle. Välillä Kokoomuksen tasa-arvo ja suvaitsevaisuus tuntuvat koskevan vain maahanmuuttajia ja varakkaita suomenruotsalaisia säätiöineen, joita kyllä hyysätään tuella jos toisellakin. Kaupan päälle ettei rasistiksi pääsisi syyttämään; rahaa laitetaan varoiksi myös Etelä- Eurooppaa myöden jakoon miljarditolkulla, vaikka lohdutuspalkintona niitä kuuluisia vakuuksia onkin saatu. Samaan aikaan näitä kadunmiehiä, jotka todennäköisemmin ovat joskus verojakin valtiolle maksaneet, halutaan siis kohdella kuin eläimiä. Tarkemmin mietittynä eläimiäkin kohdellaan todennäköisesti paremmin. Ongelma katukuvassahan on lähinnä esteettinen. Eikö pitäisi keskittyä ennemmin ennalta ehkäisyyn ja ongelmien hoitoon, kuin jälkien peittelyyn tässäkin suhteessa. Vapaus, yhteisvastuu ja vastuu lähimmäisestä, kun kuuluvat myös Kokoomuksen arvoihin. Itse kunkin olisi hyvä silloin tällöin tarkistaa, kohtaako oma aatemaailma edustamansa tahon kanssa. Vai ovatko ne vain yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista paperilla? Tuomas Rekola / Joni Lähde SDP & Sitoutumattomat, Loppi

maanantai 30. heinäkuuta 2012

Puukkoja ja vaaleja

Tovi on taasen vierähtänyt kun tänne viimeksi sanaista arkkuani paperille raottelin. Selkääni on taas Tampereella parsittu ties kuinka monennen kerran ja hieman jännättää pääseekö tästä vielä istuvaksi kunnanvaltuutetuksi vai jatkuuko tämä "seisovan pöydän" ääressä norkoilu vielä pitkäänkin. Pian viiteen kuukauteen kun ei ole kankut puuta painaneet ja rajansa ne on laiskottelullakin. Huvitti huomata taas kuinka meihin loppilaisiin törmää joka nurkalla. Keskiviikkoaamuna kun tulin TAYS:n osastolle niin eikös siinä tuttu mies Launosista pötkötellyt viereisellä pedillä. Samaan ilmiöön on päässyt tutustumaan Kanarian saaria myöten. Aina joku Pilpalan patruuna tai Läyliäisten Lyyli osuu samalle reissulle ja samaan hotelliin. Me Lopen pottunokat pidämme alitajuisesti ilmeisesti aina yhtä. Koko kesän on ollut tyypillistä suomalaista kesäsäätä; kylmää ja märkää, mutta tottakai kun tikatun haavan kanssa pitäisi tässö olla hikoilematta, tärähtää elohopea kesän ennätyslukemiin. No, tuleepahan tuettua sähköyhtiötä kantamalla oma korsi kekoon huudattamalla kattotuuletinta laakerit punaisena. Kunnallisvaalitkin lähestyy jo uhkaavasti ja näillä leveyksillä tuo kampanjointi on aika pientä verrattuna johonki isoihin kaupunkeihin, joissa rahaa palaa kampanjoissa kuin eduskuntavaaleissa konsanaan. Itsekin suorastaan repäisin kun yhteistyössä paikallisen Ravintola Catiscan kanssa tilattiin Nokian panimolta myyntiin vaaliolut omalla etiketillä ja kiinnostus ollut hyvää, pullollisia mennyt janoisiin suihin jo viitisen koria vajaassa parissa viikossa ja lisätilaus panimolle piti tässä vaiheessa jo tehdä kun Ullan Baari Läyliäisissä lupasi myös kokeeksi tuotetta ottaa listalleen.
VAALIVANKKURIT KULKEE JA KOIRAT HAUKKUU Siemeniä on kylvetty ehdokaslistoille kulunut vuosi ja pian aletaan katsomaan kenen siemenet itävät parhaiten. Lopen kunnanvaltuusto tulee uudistumaan rajusti, mikäli lehdistä luettuihin poisjäämisiin nykyisten valtuutettujen keskuudessa on uskominen. Kuntaliitos on se punainen vaate tai pitäisikö sanoa punainen lanka, joka näissä vaaleissa nousee pääteemoihin. Hallituspuolueista ollaan leipomassa syntipukkia siihen, kuinka Loppeakin ollaan ajamassa väkisin isomman syliin, tässä tapauksessa Riihimäen provinssiksi. Se, että tehdään selvityksiä liitoksen teemoilta, ei vielä sido mihinkään. Tässä vaiheessakin liitos, mikäli sellainen tulee, on ajankohtaista vasta vuosien päästä. Loppi on nostettu nyt jaloilleen, vetää uusia asukkaita puoleensa( itsekin emännän ja koiran kylkiäisenä Hyvinkäältä tänne keväällä kaappasin) , eikä ylivelkaantunut Riihimäki isäntänä oikein houkuttele. Mikäli liitosta haluaa väkisin miettiä, täytyykö sokeana tuijottaa pelkästään Riihimäen suuntaan? Jokatapauksessa asioiden täytyy mennä todella paljon huonompaan suuntaan ennenkuin kuntaliitos tulee todelliseksi ja akuutiksi vaihtoehdoksi. Pidetään pottunokat yhtä jatkossakin!
Lokakuussa sitten iskee ns. toinen aalto ja vuoden toinen DemariRock rymähtää Catiscassa viikko ennen vaaleja 20.10 The Liarin, Hybrid Childrenin ja Mommy's Little Monsterin voimin.

tiistai 27. maaliskuuta 2012

väliaikatiedote

HÄmeen Sosialidemokraatit ry
JÄsenÄÄnestys puoluekokousedustajista 20.2.-26.3.2012 VaaliyhtymÄ IV
äänioikeutettuja 500
äänestÄneitÄ 289
äänestysprosentti 57,80 %
HylÄttyjÄ ÄÄnestyslippuja 0
Vaalisijat / ÄÄnet
Sija Nimi äänet Liput I II III IV V VI
6 5 4 3 2 1
1 Nahkuri Miia 792 187 52 38 43 26 12 16
2 Höök Jorma 618 150 49 15 35 21 16 14
3 Masalin Kari 611 138 45 35 22 14 14 8
4 Kotirinta Kaisu 541 146 17 29 41 22 27 10
5 Lähde Joni 430 104 31 26 10 10 17 10
6 Pehkonen Päivi 361 115 7 19 21 24 24 20
---------------------------------
7 Ahlqvist Leila 341 84 22 23 9 10 8 12
8 Tuominen Taisto 318 94 15 17 11 16 16 19
9 Lund Mikko 292 72 20 13 13 10 9 7
10 Mäkinen Jari 262 62 17 19 6 7 7 6
11 Mattila Petri 256 81 11 9 13 15 15 18

tiistai 6. maaliskuuta 2012

Aika juoksee, kellot laukkaa

Taas on aika vierinyt hurjaa vauhtia viime kirjoittelusta tänne. Poliittisella rintamalla tapahtunut valtakunnallisesti paljon,mm. mielenkiintoiset presidentinvaalit niin täällä kuin itänaapurissakin ja AKT tappelee työpaikkakiusaamisen keskipisteessä. Paikallisesti on onneksi hieman hiljaisempaa.

Omalla kohdallani seuraava haaste ja taisto ovat Suomen Elintarvikeliiton edustajakokousvaalit, jotka ovat jo tässä ihan nurkan takana. Nykyinen karrikoidusti sanottu "komukkaliitto" tarvitsee kipeästi päivitystä tälle vuosituhannelle. Toinen tässä keväällä käynnissä oleva vaali on SDP:n jäsenäänestys puoluekokousehdokkaista ja tottakai asetuin ehdokkaaksi kun kysyttiin kiinnostusta.

Kuntavaalit syksyllä onkin sitten taas koitos, johon tarvitaan isompia ponnisteluja niin täällä Lopella kuin myös ryhtiliikkeen muodossa koko sosialidemkraattien keskuudessa. Meidän Lopen SDP & Sitoutumattomat- ryhmä on onneksi jo tässä vaiheessa vuotta kohtuullisen hyvässä mallissa, toki ehdokkaita ja kunta-asioista kiinnostuneita otetaan aina avosylin vastaan jos ajatusmaailmat ovat yhtään saman suuntaisia. Mielenkiintoiset vaalit on joka tapauksessa syksyllä tulossa, vanhojakin valtuutettuja kun jää taas varmasti pois jonkin verran ehdokaslistoilta.

Paikallisesta toiminnasta Lopen kirkonkylän ravintola Catiscassa järjestetty DemariRock veti mukavasti väkeä, n.150 henkeä ja keräsi hyvin huomiota myös mediassa. Rockista vastasivat osin loppilaistaustaiset Mommy's Litte Monster ja The Liar. Syksylle on alustavasti varattu 20.10.2012 uudelleen samoissa merkeissä, tuolloin illan pääesiintyjänä tulisi toimimaan Hybrid Children.
Launosissa on karaoketanssit pyörineet työväentalolla mukavasti ja pyörii jatkossakin ;)



Oma terveys alkoi taas syksyllä reistaamaan ja leikkaus kutsui tuossa heti demarirockin jälkeen, nyt ollaan ainakin vielä pari viikkoa sairaslomalla ja toivotaan, että leikkaus onnistui ja haava arpeutuu ja paranee hyvin. Tämä oli jo kolmas kerta kun samaa honmmaa avataan ja operoidaan ja ei tuollainen 12cm tikkaus häntäluun päällä kovin mukava ole, etenkin kun istua ei voi. Tämäkin teksti kirjoiteltu sängyllä pötkötellen. Operaatio tehtiin Riihimäen aluesairaalassa ja täytyy sanoa, että palvelu toimi paremmin kuin isommassa yksikössä Hämeenlinnassa, jossa minut kahdesti aiemmin on leikattu. Täytyy kyllä myöntää,että ennakkoluuloja oli osastolle tullessa.