Taas on yksi
vuosi hengissä heiluttu ja kirjattu kirjoihin ja kansiin. Vuoden
kulutushysterian huipennus, Joulu, on saatu kunnialla myös pakettiin.
Kansantalouden kannaltahan tämä lasten ja kauppiaiden juhla saisi olla parikin
kertaa vuodessa. Orastava lama, jota media on yrittänyt antaumuksella ruokkia,
ei näkynyt ainakaan lahjavuorissa, joita oli jälleen urakoitu kunnioitettavissa
määrin.
Myös
”freelancer-joulupukit” nettoavat muutaman tunnin työajallaan aattona ihan
kohtuullisesti sillä, että jutustelee penskoille höpö- höpöjä ja laulattavat
puhki kuluneet jouluvärssyt yhä uudelleen vuodesta toiseen. Aito pukki kun ei
aina joka paikkaan ehdi piipahtamaan.
Musta joulu
vietettiin isossa osassa Suomea tällä kertaa. Etelän laskettelukeskuksille
olisin suonut enemmän lunta jo ihan bisneksenkin kannalta. Sielläkin on
sesonkiaika parhaimmillaan. Joutuipa joulupukkikin turvautumaan autoon monin
paikoin, reellä olisi ollut kurja laskeutua sulalle asfaltille. Petteri
Punakuonollakin olisi sorkat ottanut asfaltti-ihottumaa ja äkkipysäykset ovat
kurjia Pukin valjakossa toisena olevan Rudolf Ruskeakuonon kannalta. Rudolf kun
on yhtä nopea Petterin kanssa, mutta pysähtyy hieman hitaammin (siitä kait
Rudolf nimensäkin saanut…).
Meillä kotona
emännys raahasi jälleen joulun alla väkisin tätä ”ukko-kultaansa” pitkin
Riihimäenseudun talousalueen ostoshelvettejä. Koin meikkikaupassa syvää
sanatonta sympatiaa muita miehiä kohtaan, jotka saman kohtalon olivat saaneet
osakseen; näkymättömän talutusnuoran päässä huokaillen päivystämisen. Sama
lasittunut katse vallitsi meillä kaikilla.
Eipä taida sen
kuuluisan ruudin keksijän perikunta paljoa kostua näistä vuodenvaihteen ilotteluista
ja rahamäärästä, joka taivaalle ammutaan. Siitä kai tietää tulleensa vanhaksi (tuleehan
minulla jo neljännesvuosisata täyteen piakkoin), että raketit ja niihin
kuluttaminen ei enää jaksa kiinnostaa kuten kouluikäisenä. Toisaalta myös pojan
ja miehen kait erottaa siitä, että lelujen hinta kallistuu huomattavasti…
Työmarkkinatkin
muuttuvat jälleen osaltani. Hieman olen huolestunut siitä, että ympärilläni
oleva yhteiskunta, jota olen aiemmin pitänyt hieman holhoavana, yrittää nyt
pienin ja vähän isomminkin vihjailuin ajaa minua hieromaan tuttavuutta kuningas
Alkoholin kanssa. Edellisessä työpaikassa täyttelin hiilidioksidipulloja, joita
käytetään ravintoloissa juomien hapotuksessa. Sattumoisin asun myös aivan
paikallisen ravintolan yläpuolella. Tämä viimeisin niitti kuitenkin oli jo sen
luokan vihje, että tällaisen vähän hitaammankin hatustaan läpikasvaneen pitäisi
se jo ymmärtää. Aloitan vakituisen työn Rajamäen viinatehtaalla! Eli voitaneen
sanoa, että siirryn viinamäen mieheksi? Olettaisin kuitenkin, että laaduntarkkailu ei
toimi samalla lailla Valion jogurttilinjaston kanssa; maistelu joka puolen
tunnin välein. Tehtaanmyymäläkin taitaa olla hieman vaiheessa vielä Rajamäellä,
mutta ”töitä” voi kait viedä kotiin Alkonkin kautta.
Menestyksekästä Uutta vuotta kaikille lukijoille toivottaen Joni Lähde
