Tämänkertaisen epistolan aiheena on varsin aneeminen
lompakko, lievästi aneeminen koira ja sen vähemmän aneeminen isäntä.
Tuli tuossa viime torstaina käytyä maakuntamatkalla
Hattulassa ja tarkemmin paikallisessa eläinsairaalassa. Koiran viran ohella
äitini pajalla ”ekologisena ovikellona” ja ”asiakaspalautteiden silppuamisesta
vastaavana” toimivalla kolmen vuoden ikäisellä Pikillä oli tullut
takaiskareissa kilometrit täyteen ja nivelissä todettu olevan reilua välystä.
Yksityinen katsastaja oli aiemmin todennut, että kori on
kuitenkin sen verran hyvässä kunnossa tällä 2010- vuosimallia olevalla
kiinanpalatsikoiralla, että romutustodistusta ei kannata vielä ainakaan hankkia
vaan tilata aika laakereiden kiristykseen. Molemmat takapolvet tuppaavat
lumpsua pois paikaltaan. Tämä on kuulema tyyppivika näissä pieniruokaisissa
urheilumalleissa. Remontti ei ole mikään halpa, mutta kilometrejä pitäisi
remontin jälkeen olla vielä paljon edessä. Välivinkkinä kehotan koiranomistajia
vakuuttamaan kaverinsa huolella. Meidän ”osakasko” ei kata kuin tapaturmat ja
tästä Hattulan vuosihuollosta lompakko laihtui vajaan tonnin edestä. Tällä
kertaa leikattiin vain toinen koipi, että kustannuksia on myös tulossa vielä
myöhemmin toisesta koivesta. Tietääpähän duunari taas miksi käy töissä. Johan
ne pankissa lainaa halusivatkin neuvotella, kun tuo tili näytti niin komealta,
mutta en suostunut niille lainaamaan. Liekö lompakon anemia heijastunut
koiraankin, kun veriarvoista lievä anemian poikanen löytyi. Nyt on Pikillä
sitten rautaisannosten kuuri menossa. Toistaiseksi kaveri ei ole kuitenkaan
kettinkiä ulostanut, joten annostus lienee onnistunut mitoitukseltaan.
Ensimmäinen yö potilaan kanssa oli aika tuskaista. Sen
verran kovat nitrot oli tankkiin lyöty, että mörköjä tuli pistorasioista pitkin
yötä ja uikutus oli kova. Silmätkin pyörivät kuin hedelmäpelissä. No, se
isännästä, koirakin oli hieman levoton. Seuraava päivä oli jo molemmilla
rauhallisempi ja emäntäkin pääsi töihin lepäämään. Taitaa kohtalo haluta tuosta
emännästä sairaanhoitajaa, kun sen ”molemmat miehet” ovat enemmän tai vähemmän
valuvikaisia ja leikeltyjä. Haavahoitojen harjoittelut kun jatkuvat tällä
kertaa näin. Jokunen viikko tässä on taas kuitenkin rauhallisempaa menoa
tiedossa operoidun karvakoiven omaishoitajana.
Edellä mainittua lievää anemiaa lienee muuten koiran
isäntäkin kärsivän. Syitä olen pohtinut yön pitkinä tunteina. Taloudenhoitajan
asettama munalukko jääkaapin ovessa rajoittaa rakasta harrastustani jonkin
verran (enkä tarkoita nyt suhdettani Keravalla täytettyihin tölkkeihin), mutta
jokin yhtälö lienee toukokuussa alkaneella työurallani Riihimäellä toimivassa
kaasufirmassa. Liekö syynä työläisen höyrystyminen paineen alla vai tervehtyneen
kropan oireilu työntekoa kohtaan, mutta painoa on lähtenyt reilut kymmenen
kiloa kahdessa kuukaudessa. Neuvolakäynnit alkavat ilmeisesti taas, kun vaaka
ei enää näytä kolmea numeroa muuten, kuin desimaalit mukaan kelpuuttaen.
Onkohan nämä nyt niitä kuuluisia kesäkiloja, joista kaikki puhuvat? Olen loppupeleissä,
mitä ilmeisimmin, sangen epäisänmaallinen mies. Olen räikeästi laiminlyönyt
Mannerheimin käskyä, jossa todetaan, että saavutetut linjat tulee säilyttää.
