torstai 26. marraskuuta 2009

Tästä se alamäki alkaa!

Nonniiin poijjaat ja tyttöset kuin myös kaikki siltä väliltä. Mietitte varmaan ettei se hullu ole enää muuta keksinyt kuin perustaa blogin sairastellessaan ja oikeassa olette! Tästä se informaatioteknologian alamäki sitten alkaa.

On se kumma kun noita luottamustehtäviä vain tulee lisää vaikken ole koko syksynä kyennyt juuri kokouksiin nykyisen terveydentilan vuoksi saapumaan. Viikon sisällä on "meriittilistalle" tulleet Loppi-seuran hallituspaikka ja kirkon nuoriso-toimikunta-paikka.
Kulunut syksy on ollut varsin raskas, armeija keskeytyi syyskuun alussa kun 4/12kk olisi ollut jäljellä, tulehtuneen leikkaushaavan seurauksena, haava jouduttiin jättämään auki paranemaan ja sitä umpeen kasvatellessa on koko syksy hissun kissun mennyt ja istuminen on kiellettyä,siksi tuo kulkeminen kokouksiin yms. siis ollut vaikeaa.
Ihan ongelmitta ei ole haavan paraneminenkaan sujunut, muutama tulehdus ja kirurgin suorittama haavan lisää avaaminen jo tervehtyneeltä osalta ovat syöneet miestä rotan lailla. Useat antibiootti-kuurit vuoden sisällä eivät myöskään ole mikään kovin hyvä juttu, ei taida kohta enää olla juuri omia hyviä bakteereja kehossa kun antibiootit on tappaneet kaikki.
Armeijaan on saanut sairastodistuksen poikineen lähettää lykkäysanomusten kera, kuskin hommiin intissä tästä tuskin enää palataan kun tuo haava on häntäluun kohdilla ja sitä ei saisi hautumaan päästää, myös metsäreissut taitaa jäädä väliin vaadittavan tarkan hygienian vuoksi, ehkä minusta tehdään sitten sotilaskotiin pullanvääntäjä tai varusvarastolle kalsareiden laskija, heh.

Nyt on blogi avattu ja katsotaan mitä tuleman pitää.