Kun maalaisjuntti syömässä kävi

Siitä on taas pitkä tovi vierähtänyt, kun viimeksi tänne päiväkirjaani raapustelin. Työt ja muksu ovat pitäneet kiireisenä. Seuraavat viisi viikkoa näistä kahdesta vain jälkimmäinen huolehtii aikatauluistani. Pidän siis loput isyysvapaani pois, kun meille isille sellainen etuus kerran on suotu. Edellisessä työpaikassani kuulin myös jonkun kaverin pitäneen isyysvapaat ennakkoon. Sanomista tuli.  Hän oli ehkä kuitenkin aikaansa edellä oleva väärin ymmärretty tulevaisuuden ajattelija. Laskevan syntyvyyden aikana keskusta- vetoinen hallitus voisikin lanseerata jonkinlaisen maatalousteemaisen "tienaa tonni, siitossonni"- lapsentekoloman, jolla kannustettaisiin suomalaisia itsenäisyyden satavuotis-juhlavuonna sankaritekoihin makuuhuoneiden asemasodissa.

Tällaiselle persaukiselle duunarille on suotu työsuhde- etuna lounassetelit ja niiden turvin pystyn joskus jopa viemään perhettäni syömään oikein ravintolaan. Sain taas kummaksuvia katseita ollessamme Hyvinkäällä puolisoni, poikamme ja äitini kanssa erään osuuskauppaliikkeen ravintolassa syömässä. Saadessani annoksen eteeni, huomasin lautasen reunalla mustan maustepussin, jossa luki vain ravintolan nimi. Repäisin siitä kulman pois ja yritin kaataa maustetta ateriaan. Tovin tyhjää vimmalla ravisteltuani tajusin kurkata pussiin huomatakseni siellä olevan savetti- pyyhkeen. Hyvä ettei äitini ollut vieressäni  tukehtua pihviinsä. Ei Hesburgerissa koskaan moisia pyyhkeitä ole vastaan tullut...

Tapaus ei ollut toki ensimmäinen kerta, kun maalaisjuntti ulkona syömässä kävi. Surkuhupaisaa sinänsä, että edellinen loistohetkeni ravintolassa osui nimenomaan kyseisen osuuskauppaliikkeen edustajiston kokoukseen Lahdessa hotellin ravintolassa viime vuonna. Viinin sijaan pyysin Vichy- vettä ja tarjoilija jätti lopun lasipullosta pöytään lasini täytettyään. Karismaattiseen ja vastustamattomaan nakkikioski- tyyliini sitten lasin tyhjettyä tempaisin pullon kouraan vieden pitkää huikkaa siitä ääntä kohden. Samalla hetkellä tunsin vastapäisen rouvan katseen pullon pohjassa ja sivuille vilkaisten laskin tyynesti pullon huuliltani laskien lasini samalla täyteen. Onni onnettomuudessa, tajusin pitää etiketistä kiinni.

Nyt kun olen saanut lukijoille mainostettua osuuskauppaliikettä sopivasti, on aika antaa myös vähän pyyhkeitä. Siis muitakin kuin savetti- pyyhkeitä. Kyseinen osuuskauppaliike ei enää nimittäin uuden tupakkalain myötä suostu maksamaan bonuksia asiakasomistajilleen lakupiipuista, koska niiden katsotaan olevan tupakkatuotteiden jäljitelmiä.  Millä tässä enää saa makean nälkäänsä hermosavuja oikein vedellä? Pitääkö lakupiippuakin kohta numeroa arvuutellen kassalta pyytää? Kysytäänkö lakupiipun kanssa paperit kassalla?

Epäterveellisen elämän harrastaminen tehdään kovin vaikeaksi. Pahoin pelkään, että kettu- ja nallekarkkejakaan (panttereista puhumattakaan) ei pian saa enää syödä, kuin metsästäjäkortin omaavat paikallisten metsästysseurojen jäsenet ja Riistakeskuksen määrittelemänä aikana.  Täytynee alkaa hamstraamaan liköörikarkkeja ja rommirusina- jäätelöä varastoon, ennenkuin viinavero iskee niihin.   Marianne- karkit ja Aino-jäätelö lienee  syytä muuttaa sukupuolineutraalimpaan muotoon ennen kuin joku pahoittaa mielensä. Amerikan markkinoita en lähtisi presidentti Trumpin myötä välttämättä valloittamaan Meksikon padalla tai Kiinankaalilla, mutta patrioottisilla Amerikan pastilleilla voisi olla markkinarakoa.  

Joulupukki toi minulle aktiivisuusrannekkeen ja ilmoitti kohteliaasti ensitapaamisellamme minusta kaksikymmentäkaksi prosenttia olevan läskiä. Päätin pitää mykkäkoulua rannekkeen kanssa seuraavat viisi  isyysvapaaviikkoa ja katsoa sitten uudestaan onko tuo joka paikkaan juosten koheltava 15- kiloinen aktiivisuusranneke saanut jumpattua minusta mitään irti.